sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Syysmietteitä

Hiljennän tahtia, opettelen nauttimaan vähenevistä auringonsäteistä, pienistä ilonpisaroista. Opettelen katselemaan itseäni sisältäpäin, hyväksyvästi, mutta huomaten myös kehittämisen paikat. Onko kasvua tapahtunut, hienoista muuttumista positiivisempaan suuntaan?
Olenko oppinut luopumaan turhasta, keventänyt mukana kannettavaa lastia? Syksy opettaa luopumista, se opettaa vaihtuvia tunteita, iloa ja surua.


Hämärtyvissä illoissa kääriydyn peittoon, katselen kynttilöitä ja kuuntelen uniani. Jospa isoäitieni viisaus opettaisi minun sisimmälleni neuvoja, osoittaisi huomaamaan ja ymmärtämään. Kun kylmät tuulet todella alkavat puhaltaa, viritän takkaan tulet ja tuijottelen tyynnyttäviä liekkejä. Niissä on ikiaikainen taika joka tuo tunteen turvasta, lämmöstä ja rauhasta.


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hengitystä

Kävelyllä haluan äkkiä painaa käteni maata vasten, tunnen miten sen hengitys on nyt hitaampaa sen sydän lyö rauhallisemmin. Käsiini ja jalkoihini virtaa voimaa, viileää, tyyntä ja viisasta. Olen hetken niin, hassusti kyykkysissäni kädet maata vasten. Oma hengityksenikin rauhoittuu, huolestunut mieleni tasaantuu. Hetken ymmärrän miten kaikki on juuri niin kuin pitääkin, miten minun ei tarvitsekkaan ymmärtää kaikkea. Kuuntelen käsilläni vielä hetken maan rytmiä, kuin tasaista isoa rummun ääntä thum thutum,,. Maa lepää, se on synnyttänyt jälleen yhden kesän, kasvattanut sen aikuiseksi kauniiksi ja hedelmälliseksi.


Tuuli puhaltelee kasvoilleni, se tuoksuu kostealle, pian sade ropiseekin jo maahan. Maa-äiti kylpee ja juo janoisena. Uusiutuminen on alkanut, se vaatii oman aikansa ja omat prosessinsa. Niin ihmisenkin elämässä, kaikkihan me olemme yhtä.http://www.youtube.com/watch?v=qCnWZncHH2Y
              
                       Kaunista  sunnuntaita, kauniita ajatuksia ja tekoja<3

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Mitä tahtoisin antaa sinulle?

Tahtoisin antaa sinulle ilon olemassaolosta ja elämästä.
Oman tomumajasi ihmeen ymmärtämisen, siinä olemisen, hengittämisen ja sen puutteiden hyväksymisen.
Myötäelämisen taidon ja erilaisuuden ymmärtämisen.
Mielen vapauden, kyvyn muuttua, värähdellä uusilla taajuuksilla.
Rohkeuden ja tarmon löytää todellinen minäsi ja sille tarkoitettu tehtävä.
Liittyä mukaan, pienenä hippuna, omanlaisena, laajenevaan hyvään aaltoon.

















Tätä kaikkea tässä itsekkin yritän opiskella :)
Rauhaisaa Sunnuntaita <3

perjantai 3. syyskuuta 2010

Syystuulen tanssiaiset

Metsässä puiden keskuudessa kiirii huhu. Nyt se tulisi, se tuuli josta koko kesän oltiin kuultu tarinoita ja salaperäisiä lauseenpätkiä. Olihan noita nähty kesälläkin, kaikenlaisia tuulenpoikasia tai aikaroikaleita, jotka ukkosien ja sateiden kanssa olivat pyyhkineet yli metsän. Monen lehtineidon uudenuutukainen hame oli repeytynyt aivan piloille.


Mutta nyt, nyt tulisi se tuuli, josta kuiskailtiin kunnioittaen ja ihaillenkin. Lehtineidot olivat ommelleet hameitaan koko kesän, odottaneet kärsivällisesti syksyyn, että juuri oikeanlainen väri olisi värjääntynyt kankaisiin. Nyt kaikki oli valmista, pukujen hienot tikkaukset tikattu, helmapitsit nyplätty. Vain tuulta odoteltiin saapuvaksi jotta tanssiaiset voisivat alkaa. Ilman viilentyessä kurjet lauloivat fanfaarit, pikkulintujen uudet lapset esittivät huiman lentonäytöksen, jolle lehdet ihastuneena taputtivat. Vihdoin, kiiltomatojen sytyttäessä iltaan juhlavalaistuksen, saapuu tuuli. 




Oi, millainen tuuli, korskea ja kohtalokas pyörii metsän parketilla. Liehittelee lehtineitoja, nauttien huomiosta. Tuuli kaartaa kohisuttaen pitkin  koreita väreissään keimailevia parvia. Lehtineidot huokailevat, supattavat posket punertuen, hameitaan pöyhien. Miten voimakas tuuli ja komeakin! Kenet haetaan tanssiin, kenet tuo tuuli kantaa käsivarsillaan uuteen maailmaan? Neito toisensa jälkeen poimitaan villiin, huimaan pyörteeseen pyörimään, pyörimään! Neito toisensa jälkeen lasketaan maahan sydän pamppaillen, väristen, tuntematta kylmyyttä, huulillaan tuulen suudelmat. 




Äitipuu tuskissaan, kaivaten lastensa suloista painoa, ojentelee oksiaan ilmaa haroen. Lopulta hyväksyen hyvästelee lapsensa, tietäen, että kevät herättää jälleen kaiken elämään. Lehtineidot vaipuvat uneen kasvoillaan tanssin hento puna, onnellisina tietäen mitä on taipua rakastetun käsivarsilla. Hallatar peittelee  kylmin hellin sormin neidot maan syliin. Tuuli  laulaa korkealla taivaalla keväästä ja rakkaudesta.