lauantai 27. maaliskuuta 2010

Loman ensimmäinen aamu

Kissa ei ymmärrä, että on loma. Se tuijottaa herkeämättä kelloa-o_o- pökkää sen lopulta pettyneenä kumoon.
Hei haloo, napuja, ruokaa, mä näännyn tässä!! Siispä nousemme ja suoritamme aamurutiinit = kompuroimme alakertaan, kompastumme kissaan x3, käymme vessassa, rapsutamme kissaa, annamme ruokaa, päästämme hänet ulkoiluhäkkeilemään x4, otamme tyroksiinin, keitämme puuroa, juomme kahvia. Tuisku-kissa laskee ruokintapaikan linnut ja heiluttelee niille viiksiään ja häntäänsä. Lopulta istumme sohvalla, kiireettömyys kiertyy kainalooni, toisessa kehrää kissa. Katselemme miten valo hiipii metsänrajasta pihamaalle, kipristelen tyytyväisenä varpaitani villasukissa. Poimin käsiini sekalaisten sepustusteni paperikasan, "ai tuommone ajatus, joo...hymmm".
Kieputtelen sanoja, välillä olen riemastunut keksinnöstäni, välillä ei riimit laisinkaan rimmaa. Yhtäkaikki nautin suunnattomasti Tuisku-kissan kanssa viettämästäni "runoiluhetkestä". Se katsoo minua viirusilmillään hyväksyvästi, hymyileekin..taisi tietää, ettei ole parempaa tapaa aloittaa lomaa. Kiitos aamuhetkestä karvapallo, nyt voidaankin ottaa tirsat.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Äidin värikäs maailma

Juhlat on onnellisesti juhlittu. Sankari 90-v jaksoi tyynenä ja hymyilevänä koko juhlan läpi. Suuresta perheestään on sisaria ja veljiä vielä muutama jäljellä, heidän kanssaan on muisteltu menneitä. Vanhoille tapahtumille naurettu, elämän nurjille puolille kyynel vieräytetty. Sankaria on nauratettu ja laulatettu.


Sukua äidinpuolelta surisee ja pulisee tuvan penkeillä. Näen vilahduksia kasvoissa, silmissä kulmissa-- mammasta (iso-äiti) pappasta(iso-isä) äidistä, tädeistä, enoista, sisaristani---juuristani.
Muistelemme menneitä serkkujen ja lapsuuden-ystävän kanssa, miten hassuja asioita lapsuudestaan muistaakin.
Miten oudolla tavalla ehjä ja rikas se olikaan kaikesta ulkoisesta huolimatta.


Äiti on aina ollut sielultaan taiteilija, mutta joutunut olemaan työjuhta, perheenpää, huoltaja, ja hoitaja.
Olen äärettömän onnellinen jokaisesta saavutetusta tunnustuksesta äidin taiteilijanuralla, koska hän on saavuttanut ne kaikki omalla sitkeydellään ja intohimollaan tehdä sitä mikä on ominta. Äidin tauluissa, runoissa ja kädentöissä näkyy kaunis ja aito sielu.


Lempeä, värikäs ja kukikas kuin raanun kuviot jotka kätensä ovat pistelleet ajan tummaan virtaan.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Juhlaa tiedossa.

Nyt on syytä juhlaan, äitini täyttäessä 90 pyöreää vuotta. Kravaatit ja jakut sun muut on kaiveltu kaapin periltä. Housuihin ähelletty prässit ja tungettu kokeeksi paitaa jos toista. Auton nokka kääntyy piakkoin pohjanmaata kohti kunhan kassit on kannettu takalootaan.
Samalla päästään taas sisko-halimaan, ja pulisemaan. Saapas nähdä miten sankari jaksaa juhlia, vai yltyykö niin että aitaa kaatuu ja vitsakset lentelee. Äiti on meille aarre, jota hellimme kalliina. Hänessä on myöskin keväinen kepeä henki syntymä-aikaansa sopien. Toivotankin kaikille:

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Tunteellinen siili

Tässä maailmassa missä olemme on haaste olla herkkä ihminen. Eläminen mielikuvituksekkaana, hyvän voittoon uskovana, innostuvana idealistina iloineen ja suruineen. Se on lahja, mutta joskus se tuntuu rangaistukselta. Olet riistaa niille jotka ovat kovempia ja joiden kateelliset sensorit kertovat, että sinulla ehkä on jotain enemmän. Se on jotain joka on kaikille saavutettavissa, jos niin haluaa. Asettuminen alttiiksi vaatii kuitenkin paljon rohkeutta. On paljon helpompaa nitistää, mitätöidä ja tehdä siitä naurun aihe. Mikä pahinta, tämä markkina-maailma suosii kovia, toisten yli surutta ramppaavia "lahjakkuuksia". Mutta koska uskon hyvän voittoon, olen varma siitä, että maailma  tasaa puntit ---aikanaan.


                                   Urhealle pikkusydämmelle
   Tunnen tytön jolla hennot siivet on, mutta kuitenkin niin vahvat.
   Varjosaaret vihaiset niillä ylittää, läpi pelonmeren hän liitää.
  
    Tunnen tytön jota hennot siivet vie, niiden koti totuudenmanner lie.
    Niimpä tietää hän: Herkkä ja hento vahva on,
    vahvempi kuin kova koskaan olla voi.
    Vain siivin hennoin kantaa voi sydäntä urheaa kristallinkirkasta.
  
      <3 valoru

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Kuka minä olen?

Kuka ja millainen minä olen, sitä olen pohtinut juuri nyt. Joskus on hetkiä että on katseltava itseään todella tarkasti ja kun katsoo, ihmettelee sitä mitä näkee. Miksi sitä tuntee niinkuin tuntee ja toimii niinkuin toimii. Välillä kaikki on kimuranttia ja haluaisi mennä piiloon kaikelta.


Elämä on yhtä kasvamista, eikä se lopu mihinkään ikään. Itselläni on menossa jälleen ristiriitojen rämeikkö. Haluaisin niin tehdä asioita oikein ja oikeista syistä. Arki kuitenkin on yhtä kaavamaista asioiden suorittamista, ja tunne siitä ettei kerkiä kuuntelemaan itseään on joskus päällekäyvä. Yritän uskoa ja toivoa että löydän ajan ja kerästäni oikean langanpään ( :) )josta kerimällä löytyy ne oikeat vastaukset. Vaikka välillä väsyn ja olen surullinen , uskon kuitenkin että elämä kantaa.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Flunssan hidastamana.

Tursuva nokka, ja valju olo ei auta kun könytä olohuoneen sohvalle pötkölleen. Näen sohvalta sopivasti ulos, räystäät tippuvat ja tintit laulavat titityytä. Tuuli on heitellyt siivotessaan kaarnat hangelle ja on sinne lennellyt neulasiakin. Flunssaisetkin aivoni hokaavat, että kevät siellä jo tekee tuloaan, miten lohdullista! Mieleeni tulee viimekevät ja onnistunut retkeni lähimetsään...

Kun metsässä on oikein hiljaa, voi kuulla männynsiemenen putoavan, pienen siiven huimat kierrokset ja sen tupsahduksen maaemon syliin. Voi kuulla kielon kukan avautuvan, pienen valkean kellon helinän.
Kun on oikein hiljaa, voi huomata miten omat rajat hämärtyvät, ja olet yhtä...samaa värähtelyä.
Sinä, siemen ja kielo, kaikki hengittävät samaa ilmaa, sammuttavat janonsa samasta vedestä, saavat ravintonsa samasta mullasta. Sinä, siemen ja kielo.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Ystäväenergiasta

Olen todella onnekas, koska minulla on samanhenkisiä ystäviä. Heidän kanssaan vietetyt hetket ovat energiaa tuovaa nektaria. Jutut ja tarinat sinkoilevat, ideat poksahtelevat ilmoille pidäkkeettä. Riimit riistäytyvät käsistä ja saavat aikaan hervottomia nauruntyrskähdyksiä. Välillä rytmit ryntäävät rummuista ja laulut lähtevät lentämään.
Toisinaan lattiat ja sängyt peittyvät kirjakasoihin, luonnospapereihin, kiviin ja kankaisiin. Kaiken keskellä mönkii akkoja, joiden hiukset on hätäisesti sidottu sykerölle. Heidän jalkoihinsa ovat eksyneet eriparisukat, toinen oma ja toinen kaverin. Sykerö-pipopäät jalkautuvat innokkaasti myös mättäille ja metsiin. Kulkiessaan verkkaan he ovat useimmiten hiljaa, hengittävät luonnon kanssa ja katselevat sen kauneutta. Istuessaan levähtämään nokipannukahvilla juttu taas luistaakin ja maailma parannetaan. Arjen koittaminen on aina haikeaa ja "heit" sanotaankin rutistusten kera. Matkaa on kuitenkin helpompi jatkaa sielun ollessa iloinen ja energinen.

Pitäkää kiinni ystävistänne se auttaa monen montun yli.