perjantai 3. syyskuuta 2010

Syystuulen tanssiaiset

Metsässä puiden keskuudessa kiirii huhu. Nyt se tulisi, se tuuli josta koko kesän oltiin kuultu tarinoita ja salaperäisiä lauseenpätkiä. Olihan noita nähty kesälläkin, kaikenlaisia tuulenpoikasia tai aikaroikaleita, jotka ukkosien ja sateiden kanssa olivat pyyhkineet yli metsän. Monen lehtineidon uudenuutukainen hame oli repeytynyt aivan piloille.


Mutta nyt, nyt tulisi se tuuli, josta kuiskailtiin kunnioittaen ja ihaillenkin. Lehtineidot olivat ommelleet hameitaan koko kesän, odottaneet kärsivällisesti syksyyn, että juuri oikeanlainen väri olisi värjääntynyt kankaisiin. Nyt kaikki oli valmista, pukujen hienot tikkaukset tikattu, helmapitsit nyplätty. Vain tuulta odoteltiin saapuvaksi jotta tanssiaiset voisivat alkaa. Ilman viilentyessä kurjet lauloivat fanfaarit, pikkulintujen uudet lapset esittivät huiman lentonäytöksen, jolle lehdet ihastuneena taputtivat. Vihdoin, kiiltomatojen sytyttäessä iltaan juhlavalaistuksen, saapuu tuuli. 




Oi, millainen tuuli, korskea ja kohtalokas pyörii metsän parketilla. Liehittelee lehtineitoja, nauttien huomiosta. Tuuli kaartaa kohisuttaen pitkin  koreita väreissään keimailevia parvia. Lehtineidot huokailevat, supattavat posket punertuen, hameitaan pöyhien. Miten voimakas tuuli ja komeakin! Kenet haetaan tanssiin, kenet tuo tuuli kantaa käsivarsillaan uuteen maailmaan? Neito toisensa jälkeen poimitaan villiin, huimaan pyörteeseen pyörimään, pyörimään! Neito toisensa jälkeen lasketaan maahan sydän pamppaillen, väristen, tuntematta kylmyyttä, huulillaan tuulen suudelmat. 




Äitipuu tuskissaan, kaivaten lastensa suloista painoa, ojentelee oksiaan ilmaa haroen. Lopulta hyväksyen hyvästelee lapsensa, tietäen, että kevät herättää jälleen kaiken elämään. Lehtineidot vaipuvat uneen kasvoillaan tanssin hento puna, onnellisina tietäen mitä on taipua rakastetun käsivarsilla. Hallatar peittelee  kylmin hellin sormin neidot maan syliin. Tuuli  laulaa korkealla taivaalla keväästä ja rakkaudesta.


8 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunis, ihana!!. Vesi kihahti silmiin. Hassua, että aivan tietämättä toisistamme, ryhdyimme tuulesta kirjoittamaan.

    VastaaPoista
  2. Oi hyvänen aika miten ihana ja kaunis tarina! Kyynel kihahti silmäkulmaan. Kirjoitinkin jo Valoin blogiin, miten ylpeä olen teistä rakkaista pikkusiskoistani, teillä on avain tarinoiden aarrearkkuun, sitäpä ei ole kaikilla. Halituksia!

    VastaaPoista
  3. Blogissani on jotain sinulle, voin avittaa sen siirtämisessä, minulle oli ainakin ensin hankalaa.

    VastaaPoista
  4. Valokki ja Kaarnikka Kiitos kommenteeraamisesta ja kiitos kyllä tarvitsen apua se jutun siirtämisessä :)) Kääk, elkää itkekö, sen piti olla haikeanpositiivinen pläjäys,,, no mitäpä voi odottaa tyypiltä joka jo kersana istui lelujensa päällä ja lauloi käsi poskella "mä istun tunkiolla ja synkkänä aattelen"..ahhihhii..

    VastaaPoista
  5. Kuinka ihana tarina, viimeinen kappale sai minunkin silmäni kostumaan. Seuraavan kerran, kun näen tuulen riepovan syksyn lehtiä, muistan tämän sinun tarinasi.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Manteli, syksy saa aina melankolian ryömimään takkiini, sitä tajuaa kaiken rajallisuuden, mutta toisaalta myös jatkuvuuden.

    VastaaPoista
  7. Hauska puoleensa vetävä, ihana tarina, se oikein imaisi minut lukemaan!
    Kauniit kuvat elävöittää tarinaa.
    Kiitos vierailusta blogissani, tänne minä taidan jäädä :D

    VastaaPoista
  8. Kiitos seijastiina kommentista. Kiva että jäit:)

    VastaaPoista