lauantai 11. kesäkuuta 2011

Reissailua, puutarhailua ja hellettä!

Teimme pienen reissun Riikaan. Matka oli melko uuvuttava, mutta paljon näkyi kaunista maaseutua. Kaupunki itsessään oli melkoinen sillisalaatti kaikkea mahdollista. Oli modernia rakennusta, iiihanaa keskiaikaista ja iihanaa jugend kaupunginosaa. Näkemisen arvoinen paikka, johon muutama päivä ei riittänyt kovinkaan syvällisille tutkinnoille.


Kuvattavaa olisi ollut vaikka kuinka! Itse napsin kuvia vauhdista ilman  jalkoja :) ja kummempia putkia. (omat koivet oli sentään mukana ja jaksoivat suht hyvin vimputtaa) Miehen kärsivällisyys ei ehkä olisi riittänyt, jos olisin jäänyt sihtailemaan, raahannut mukana rämää jalkaa, sekä sählännyt putken kanssa.


Pyörimme paljon vanhassa kaupungissa koska rakastan noita vanhoja taloja ja kapeiden katujen tunnelmaa.
Mielikuvitukseni alkaa aina pörräämään täysillä,  näen tarinoita ja kuvia vilistelevän päässäni hurjaa vauhtia.


Katsastimme myös tämän keskiaikaisen ravintolan, kuten  sopiikin, koska olen vähän höynähtänyt näihin juttuihin. Itse ravintola oli jo näkemisen arvoinen, olin ihan innoissani, enkä siksi oikein hahmota oliko ruoka mimmoista. Mutta fiiliksissä olosta huolimatta sanoisin, että kyllä se maistui ja nälkä lähti. Tarjoilijattaren ja muidenkin tilassa kuljeksivien asut olivat hauskaa katseltavaa. Miehen ruoka-annoksen saapuessa pöytään, olisi pitänyt ottaa ukko-kullan ilmeestä kuva, jess, kunnon ratsumiehen ruokaa!


Semmoinen reissu. Kotona odotti puutarha ja kasvimaa. Olin hieman huolestunut oliko kaikki kasvattini kärventyneet helteellä. Eipä onneksi ollut suurempia tuhoja, tytär oli pitänyt hellää huolta hentoisistani.


4 kommenttia:

  1. Kiehtovia kuvia. Vaanhat kaupungit ovat valtavan kiinnostavia ja mielenkiintoisia, erityisesti kesäaikaan.
    Valoisia onnen täyttämiä kesähetkiä Sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Katselin kuvat kiinnostuksella, koska olen itsekin tämän vuoden puolella aikonut poiketa Riikassa. Hyvin olet loihtinut taas vanhaa tunnelmaa.

    VastaaPoista
  3. Kiki, kiitos kommentista. Kesällä luonto ja kaupungitkin ovat parhaimmillaan. Toinen vastakkainen kiehtova aika on Joulun tienoo.

    Marjaisa, kiitos. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, vaikka näkyy siellä laitamilla surullisia rempallaan olevia talojakin. Kuten myös sairaita ja kerjääviä ihmisiäkin. Mutta sellaista on maailma, kaunista ja ei niin kaunista yhtä aikaa. Joskus kun näkee kärsivän katseen toivoisi olevansa taikuri, joka tuosta vain snap! parantaisi kaiken pahan.

    VastaaPoista
  4. Mitä ihanuuksia! Upeat kollaasit, piti oikein monet kerrat katsella ja nautiskella. Ai, että ja mikä paisti! Kyllä siinä ukonkin kelpasi nassutella. Voi joulun aikana on varmasti tunnelmallista ja hienoa myös.

    VastaaPoista