maanantai 16. heinäkuuta 2012

Aarteilua ja maalailua

Hahmottelin jälleen aarrekarttaani. ( kuvat kartoissa on leikelty lehdistä) Pohdin että kaksi teemaa näkyy toistuvan, eläminen maanläheisesti itse viljellen ja  yrittäen kuluttaa mahdollisimman järkevästi.

Toinen teema on taiteilija-minäni toteuttaminen.  Nämä kaksi voisivat olla käsikädessä sopuisasti elämässäni.


Haaveissani pyörii pieni puoti, jossa olisi myynnissä kaikenlaista ( ihmeitä taivaan ja maan väliltä) itse tehtyä. Rakastan kirjoja, joten niitäkin voisi olla. Muunkinlaista toimintaa voisi olla, kursseja, kerhoja ja tapahtumia....


Oi, ja hihei miten hauskaa tästä tuleekaan. Uskon tähän!

Otan tässä jo sellaisen asennon jotta pysyn tolpillani kun ihmeitä alkaa ropisemaan :)

Niitä odotellessa olen myös maalaillut ja piirrellyt

Tässä mandalani ( oli pakko rykäistä oma..)


Toteutettu piirtäen ja vesivärikynin.

Pieni taulukin pyrki ilmoille


- Kuun kuuntelua -
canvas ja akryylit
30x30

Ihania ihmeitä kaikille !
Valoru

6 kommenttia:

  1. Sinulla on kaksi hienoa aarrekarttaa ja teemaa, jotka sopivat oikein hyvin yhteen. Tosin puoti vie aika paljon aikaa, miten sitten ehtii viljelemään. Ihmepuoti olisi kyllä hieno juttu. Ehkä sen voisi perustaa nettiin, niin pitkämatkalaiset jaksaisivat perille :-)

    Mandalasi on tosi kaunis, hehkuva ja puhdas. Miksi et linkittäisi sitä mandala-sivulle. Pliis, lähde mukaan. On ihan kiva kierrellä katselemassa mandaloita, nytkin siellä on tosi hauskoja ja omaperäisiä mandaloita mukana. eikä joka kerta ole pakko osallistua, jos ei aina ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tahtoisi tehdä käytännön toteutus seikoista estettä asioiden kehittymiselle tai niiden ideoimiselle. Myöskin asioiden ilmeneminen voi olla muodossa tai toisessa, "puoti" voi olla monenlainen, nettiversio, kuten ehdotit tai pyörillä kulkeva tai tila-puoti, tai niitä kaikkia. Tahtoisin uskoa positiivisesti palikoiden loksahtelevan paikoilleen. Viljely vie tietenkin oman aikansa, mutta jokainen itsekasvatettu salaatti ja kaali on ekologinen ja terveellinen korteni kekoon.

      Kiitos ,mandalaa oli hauska tehdä. Katsellaan miten jaksan keskittyä uusiin mandaloihin. Kuten olen kertonut olen hieman kuriton koskien kaikkinaista vapaa-aikani aikatauluttamista ja "täytyy"-juttuja.

      Poista
  2. Oijoi, toi taulu on niin soma... Mandalassa upeat raikkaat värit ja harmoniset kuviot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puput on somia :)ja niitä on mukava maalailla. En hirveästi miettinyt mitään tuota mandalaa tehdessä, kieputtelin vaan kuvioita ja värejä.

      Poista
  3. Olet koonnut niin kauniita ja mukavia asioita aarrekarttaasi. Usko vaan niin kyllä se sieltä tulee "Ihmepuoti" olen siitä aivan varma. Mandalastasi tuli niin herkullinen ja täyteläinen. Kaunis, kaunis, pupuliini maalaus aivan valloittavan ihana. Kivaa!!! kaikkea kivaa tulossa ja tapahtumassa juuri nytkin. Huomaatko ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kerätä kuvia jotka yhdessä loisivat sellaisen mielikuvan tai tunnelman "Ihmepuodista", mitä se sitten ikinä onkaan. :)

      Kyllä vaan kaikkea kivaa tapahtuu, ja mitä vielä keksimmekään! Ai että mua kutkuttaa!!

      Poista