torstai 27. tammikuuta 2011

Aika rientää

Paljon kaikenlaista on kerinnyt tapahtua, elämä vie nopsaa tahtia. Kävimme äitiä ja siskojani tapaamassa. Äiti näyttää  toipuneen veritulpasta melko hyvin, keinutellessaan keinussaan ja jutustellessaan hän vaikutti tyytyväiselle. Suuri kiitos siitä kuuluu siskoilleni  jotka ovat auttamassa. Valokki sisko käy pistämässä lääkkeen joka päivä, vaikka reuma hidastaa hänenkin tahtiaan, samalla hän tuo mummelin päivään mukavan jutustelu hetken. Miten voikaan pienen mummun silmät kuvastaa elämäniloa ja innostusta asioista. En voi mitenkään uskoa, että moinen valo ja tuike voisi minnekkään kadota, vaikka äiti joskus lähtisikin tästä tietoisuudestamme.

                           -   Rakkaus, voima, juuret, henkinen perintö -

Sain  sisareltani Valokilta myös haasteen, hän antoi minulle lahjaksi  Denise Linnin kirjoittaman kirjan  Anna sielusi ohjata, jota myös Runotalon Sari oli suositellut. Mielenkiintoinen ja haastava opus, joka tosiaan pistää miettimään, mutta myös tekemään asioita. Näitä samoja teemoja olen jo pyöritellytkin enemmän ja vähemmän, mutta tässä ne tulevat hallitusti käsiteltyä ja saan pohdiskeluuni myös tukea. Mielenkiinnolla odotan löytäväni todellisen itseni. Helppoa se ei varmastikkaan tule aina olemaan, mutta uskon että selviydyn tästä niin hyvin kuin minulle on tarpeellista.




Nappasin kotimatkalla auton ikkunasta vauhdissa muutamia kuvia, koska taivaalla oli niiiin kauniit värit että !! Mukavaa viikon jatkoa kaikille <3.

9 kommenttia:

  1. Ai kun tuli kiva tuosta meidän käsien kuvasta. Kiitos kivasta viikonloppu seurasta, vaikka aika riensikin taas siivillä. Toivon että antamani kirja antaa sinulle ponnahduslautaa pohdiskeluille. Sitä voi varmasti käyttää ohjenuorana ja apuna itsensä kanssa painiskeluun. Rakkaudella, sisko :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, kiitos että laitat niitä tänne katseltaviksi!
    Ihanaa myös ovat elämäniloiset mummelit! Toivon pitkää, hyvinvoivaa elämää äidillesi ja kaikille ihanille mummoille maailmassa!

    VastaaPoista
  3. Tunnelmalliset auringonlaskut, näihin ei ikinä kyllästy, jokainen auringonlasku on vähän erilainen väreiltään ja tunnelmaltaan.
    Sydänkuva on herkkä ja kaunis.
    Mukavaa kuulla iloisia uutisia äidistäsi.
    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle♥

    VastaaPoista
  4. Terveisiä kumppaninltani TalonMieheltä, napsuttelee tässä blogisi musiikin tahteja kaukosäätimellään. Nappasi tällainen irkkutyylinen musa.

    Täällä blogissasi on muutenkin kaikki niin kaunista. Ja ihana kuulla sirkeäsilmäisestä äidistäsi.

    VastaaPoista
  5. Vielä uudelleenkin kiitos Valokki! Minulla on nyt menossa neljäs ilma elementin päivä ja voin aistia muutoksia, ne ovat tulossa selkeästi :)

    Kiki kiitos kommentista, on mukavaa jos kuvat ilostuttavat. Mummot ovat aivan mahavia ja viisaita.

    Manteli, pidän itsekkin kovasti auringon laskuista, mutta myös nousuista. Molemmat ovat jotenkin taianomaisia hetkiä. Sain sydänkuvaan yht'äkkisen väläyksen kun menimme äidille kylään. Kiireessä nappasin Valokin kynttiläasetelmasta sydänkoristeen mukaan, kuva olisi ollut vielä mukavampi jos olisi ollut käsillä sydämmenmuotoinen kivi tai muu luonnonmateriaali, mutta hyvä näinkin.

    Pilviharso kiitos kommentistasi ja terveisistä Lunasan irkkusoitanta on yksi mieluisimmista kuunneltavistani, vaikka pidänkin monentyylisestä musiikista. Joskus nappaa iloinen tempaava rytmi, joskus joku ilmava luritus, toisinaan on saatava jotain jykevää rumpuja ja kitaran vingutusta. Kiva jos näyttää silmään sopivalle blogi, se saa minun silmäni yhtä sirkeiksi kuin äidin tähtisilmätkin :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos minunkin puolestani, kivasta viikonlopusta. Tuosta käsikuvasta tuli kiva. Arvasin että, otat kuvia menomatkalla, kun oli niin upea auringonlasku. Kovasti onnea "tutkiskeluun" samaa urakkaa pitäisi itsenikin aloittaa tekemään ;) Haleja

    VastaaPoista
  7. Kiki, mahavia = mahtavia :) voi pojat ja tytöt kun hihitin tuota itsekseni kun huomasin..no voi se mahavakin mummo olla viisas.

    VastaaPoista
  8. Kaarnikkaiseni kiitos itsellesikin. Kiitos myös onnen toivottelusta, sitä tarvitaan, varsinkin sitten kun työt taasen alkaa ja aikaa on vähemmän. Olen silti päättänyt katsoa tämän loppuun asti. Tämä Denisen opaskirja täällä on pian vapaana sinne kiertoon jos haluat.

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana käsi- sydänkuva, kauniita ovat muutkin. Luin tuolla runoräppänän puolelta myös, että on mukavia. Kiitos ! Lämpöisin terveisin.

    VastaaPoista