maanantai 22. helmikuuta 2010

Ailahteluja

Olen kirjoittanut tämän tekstin syksyllä, mutta koska se sopii mielestäni mustan mielen herättäjäksi, laitan sen tähän nyt.
Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista ja lähelläni on ihmisiä, jotka elävät nyt raskaita aikoja, heitä ajatellen. <3



Mieleni on musta, matelee raskaana kuin sadepilvet taivaalla. Astelen vaiti ojanviertä, katsellen synkkyyttä sisälläni. On vaikea huomata tai nähdä muuta.
Kuin varkain veden solina vie ajatukseni, jään seuraamaan, miten vesi pärskähtää kivistä ja virtaan taipuneista oksista. Pieni lehti kelluu virran vietävänä, välillä se jää kiinni kiviin tai oksiin. Veden virtaus irrottaa sen ja matka jatkuu. Toisinaan se uppoaa pieneen putoukseen, olen jo varma, että sinne upposi, mutta se pomppaa sitkeästi pintaan. Välillä se jää pyörimään ilosesti eteensä tulleessa tyvenessä, kunnes vesi jälleen vie sen seuraaviin seikkailuihin.- Maailmani herää täyteen ääniä, värejä ja tuoksuja. Musta manttelini putoaa kosteisiin sammaliin ja maatuviin lehtiin. Ole tervetullut syksy, tuo sateesi ja myrskysi, minä luovutan ja annan surun tulla. Sade antaa poskelleni märän suukon. Hyväksyen irrotan itseni kesästä, jo eletystä.  Uusi kevät tulee aikanaan...

Ollaan pieni lehti ja jatketaan sitkeästi matkaa virrassa, vaikka välillä kärsä hörppääkin vähän vettä.

1 kommentti:

  1. Kiitos sisko rakas! Tuli itku, mutta helpotti.
    tyrskäsen veten kärsästä ja jatkan taas palan matkaa.
    Ihana tuo sinun kirjoituksesi.

    VastaaPoista