perjantai 31. joulukuuta 2010

Uusi Vuosi

Hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille ! 

perjantai 24. joulukuuta 2010

Riemukasta Joulua !

Joulurutistus kaikille blogiystävilleni !




Pakkanen paukkuu, mutta sydämmessä on lämmin :)
- Valoru -

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Talvipäivänseisaus

On suku seurahan saatu
hauskahan vierelle heimo

Apu autereiselta aneltu
kiukahalta löylyn kihinä

Olut vahva valuteltu
haukattu kystä kyllin


 Pöytähän ilo istutettu
riemu rahille pitoihin

On tykönä tyyneys talossa
rauha miehen mielessä

Ulkona valo uusi
Pesästä päässyt päivä


-Valoru-


perjantai 17. joulukuuta 2010

Joulun taikaa

Taivaan sinisessä hiljaisuudessa laulavat tähdet.
Kuunvalo laskeutuu alas maahan talviyön valkealle viitalle.
Kaarnanuttuinen kansa hymyilee ja katselee unisin silmin,
miten tuhannet pienet valot syttyvät pimeään metsään.


Varjoista hiipivät pienet tontut ja joutuin keräävät kimmeltäviä
valoja lyhtyihinsä. Vikkelin tossuin ne viilettävät kohti taivaanrantaa
kadoten näkymättömiin. Arvaan tonttujen kiireen, onhan valot
ehdittävä viemään auringolle, päivien kohta jälleen pidentyessä.




 Oi miten ihanaa onkaan lumen kimallus :)
    - Valoru -

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Puuhastelua

Vaikka kuinka huuputtaa menemään, tai ainakin yrittää ;) niin meinaa tulla kiirus. Itseään saa tuostakin käskyttää joko tekemään jo, tai suosista luovuttaa. Kaikesta huolimatta, aamu oli kauniin sininen ja pakkasenpenikoita täynnä. Kierrätys-ruokinta-jutulla oli kova vilinä.


Keittiön ikkunasta oli hauska seurata noiden touhuja. Yritin laskea montako niitä vilisti pihassa, ja pääsin 6 kappaleeseen, melkoista menoa.


Laittelin hellaan puita, ja aloin askartaa tällekkin joululle jouluhalkoja.



Oli oikein mukavaa puuhastella lämpimässä tuvassa, puiden ritistessä hellassa. Ihme etten liimannut ahkeraa avustajaani Tuiskua kiinni johonkin, koska häntä niin kiinnosti tämä askartelu.



Reipasta viikon alkua! 
Pankaa paljon villasukkia, ettei jalkuimet jäädy!





torstai 2. joulukuuta 2010

Joulukuu-Talvikuu

Pidän kovasti Joulusta, en varmaankaan koskaan kasva niin vanhaksi/isoksi, ettei sen taika tenhoaisi. Joulu on minulle sadun ja ihmeiden aikaa. Pimeän ja kylmän keskellä se luo valoaan, läikähtää lämpönä sydämmessä, saa tähdet syttymään silmiin ja taivaalle.


Pian omenat, kaneli, hyasintit ja tähtianikset tuoksuvat, kiire livahtaa piiloon ja sen tilalle tulee tunnelmallinen kiireettömyys. Yritän nauttia Jouluvalmisteluista sopivina annoksina hermoilematta ja hosumatta. En tahdo juhlan katoavan turhaan tohinaan.


Taustalla rustaamani koristus, edessä varsinainen kaunotar ja kaikkeen innolla osallistuva Tuisku.

Iloa loppuviikkoonne.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Hämärän syliin

Levollisin mielin antaudun hämärän syliin. Se kietoo hopeanhohtoisen vaippansa peitokseni. Nyt voin levätä, antaa ajan kantaa läpi pimeimmän hetken.


Nautin läheisyydestä, tiedosta että voin nojata pääni turvalliseen olkapäähän. Välittämistä voi osoittaa pienin elein, arkisin asioin, ojentamalla käden, jakamalla hetken.


Sinisinä hetkinä virittelen kynttilöitä, kaivelen joulukoristeita ja tunnelmoin.
Kauniita, herkkiä virittäytymishetkiä.



keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Parane pian

Hän on tyttäreni, ja olen hänestä hirveän ylpeä ihmisenä ja taiteilijana.

http://www.youtube.com/watch?v=sru5ftCG_NA&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=3oMiFk04Nhs&feature=related

And she is beautiful <3

lauantai 20. marraskuuta 2010

Hidastunut aika - leijailevat sanat

Siltä minusta tuntuu, että aika hidastuu, kun elämä heittää eteemme haasteen josta emme voi kieltäytyä. Minuutit, tunnit, päivät ja viikot sulautuvat pötköön joka on vain elettävä läpi. Alussa kuormittuneet aistit harovat ja huomaavat kaiken, mutta kummalla tavalla. Näet kuin hidastettuna vesipisaran putoavan orvokinlehdille tai lumihiutaleen leijailevan hitaasti alas.  Se on niin kaunista, muttei todella kosketa sinua, koska leijut nimettömässä ajattomassa tilassa, katselet sieltä kaikkea kuin muukalainen kuplastaan.


Kuulet linnunlaulut, sanat ja lauseet, muttet saa otetta niistä, ne jäävät ilmaan kaikumaan. Myöhemmin kaikki tiivistyy, kiertyy palloksi joka jää sisällesi, kukaan ei näe tai ymmärrä sitä. Kannat palloasi sisälläsi läpi surun ja pelon, hetkestä seuraavaan, askeleesta toiseen. Se on raskas ja välillä haluaisit melkein luovuttaa.


Toivon - jonain päivänä pallo murtuu tuhansiksi kirkkaiksi siruiksi. Vesipisarat, orvokinlehdet, linnunlaulut ja lumihiutaleet lentävät vapaiksi ja voimme todella tuntea, nähdä ja kuulla kaiken. Toivon - että hymy nousee hitaasti huulillesi, puhkeaa iloksi silmissäsi, aika nytkähtää liikkelle ja sinä olet siinä <3

Toivon - että jonain päivänä on nyt.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Isänpäivänä

Isä tahtoisin niin tuntea sinut. Mutta niinhän siinä kävi, että sairaus jolle ei löytynyt parannusta vei sinut pois.
Kaunis sielusi jatkoi matkaansa seuraavaan elämään. Minä jäin kasvamaan ja jatkamaan taivaltani tänne ilman sinua. Olen silti aina tiennyt että rakastit meitä lapsia ja äitiä.


Mutta jos olisit ollut...
Olisimme ehkä nauttineet retkeilystä luonnossa, haistelleet pihkantuoksua ja suopursuja. Olisit varmasti opettanut miten puukko teroitetaan ja miten kiehiset vuollaan. Miten puut pitää latoa jotta tuli syttyisi parhaiten.
Olisimme varmaankin keskustelleet elämästä, eri kulttuureista, kirjallisuudesta ja maapallon ihmeistä.
Olisimme saattaneet opiskella yhdessä englantia tai esperantoa. Jakaisimme ehkä musiikin maailman, mandoliinon tai viulunsoiton saloja tutkien. Ojennustakin olisi varmasti tullut "hurjimpina" teinivuosina ja silloinkin kun en vaan tahtonut! 


Olisi niin paljon sanottavaa...
Mutta nyt kerron sanani taivaalle ja toivon sinulle hyvää elämää tai ikuisuutta, missä ikinä oletkaan.

<3 Valoru <3


maanantai 8. marraskuuta 2010

Tänään...

Näin aamulla tyttäreni kanssa kauniin auringon nousun. Taivas värjäytyi punaiseen, oranssiin ja kultaan. Valo värjäsi puutkin, ne hohtivat kultaisina metsänrajassa. Yöllä oli satanut "styroxpalloja", ne olivat oikeastaan hauskoja värikkäiden lehtien ja sammalten välissä.


Tein pienen lenkin metsässä, säikytin jäniksen ja närhen. En olisi halunnut, mutta niin siinä kävi, eivät tienneet minua vaarattomaksi mönkijäksi.


Metsä rauhoitti kuten aina. Antoi voimaa heittäytyä näkymättömän verkon kannattelemaksi. Kaikki on hyvin. Voin lakata pelkäämästä ja murehtimasta.


Hyvää alkanutta viikkoa !
- Valoru -


Kaunista ja rentouttavaa.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Elämänpuu

En ole yksin, olen pieni oksa, suuressa puussa.
Meitä on paljon, suuria, pieniä, vahvoja, heikkoja,
vanhoja ja nuoria.

Kasvamme suuressa puussa, joka on seisonut
juurillaan, muhevassa mullassa monia sukupolvia.
Varsi on kasvanut rosoiseksi ja vahvaksi.
Lehvästö levinnyt laajalle ja korkealle, pilviä hipoen.

Siellä tuuli kuiskii tarinoitaan, menneistä ajoista, viisauksista ja voimasta.
Oi kerro tuuli, kerro tarinoita!
Kerro juurista, mullasta, sateesta ja uusiutumisesta.
Kerro auringonvalosta ja miten koko elämä saa voimansa.

Kerrothan?

Lempeää uusiutumista kaikille - Valoru -


sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Sielujen juhla, kekri , marrasyö - tunnelmia


Vihreys on kuollut, tilalla ruskeaa, violettia ja sinisen sävyjä. Päivät lyhykäisiä välähdyksiä. 
Tuuli on viileää kasvoja vasten, marraskuun pimeys kietoutuu ympärilleni.
Pimeys ja hiljaisuus haastaa itsetutkiskeluun, miettimään ajatuksiani ja tunteitani. Kyselemään miten ja miksi?
Läksyt ovat joskus vaikeita ja kipuakaan ei aina voi välttää.


Läksyt on hyväksyttävä, opit opittava ja joskus itkut itkettävä. Miettimään pysähtyessään voikin huomata saaneensa lahjan. Se voi olla vaativa, vaikea tai pelottava, mutta lahja yhtäkaikki.
Käytyään sen läpi on ehkä oppinut paljon tullut viisaammaksi, saanut elämäntaitoja ja luottamusta.

Katson rehellisin silmin heikkouttani, se tekee minusta vahvan. Kuuntelen herkin korvin sisintäni, se kertoo mitä on tehtävä. Voin kasvaa vahvaksi ja tyyneksi surusta ja pimeydestä.

Lämpöisiä liekkejä kaikille!


tiistai 26. lokakuuta 2010

Rohkeus loitsu

Tämä on oikeestaan Runoräppänän ainesta, mutta menköön nyt tämän kerran.

Pelkoni on rautaa---siis:
Hohtimiin sen hotkaisen,
kekäleillä keittelen.
Alasimelle ahdan sen,
lekalla päälle leipoilen.
Naputtelen napakasti,
vempeleillä vääntelen.
Kiemuralle kääntelen,
vetimeksi venyttelen.
Uutehen sovitan uksehen,
ouonlaisehen ovehen.
Toki tuosta tempaisen,
käelläni koettelen.
Lukoista uksen lähettelen,
pielistänsä päästelen,
saranoistaan saattelen.

Siitä astumahan alan.
Ulos uskallan!





















Eiköhän se siitä sitte!!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Rauman reisu

Kävin sitten Raumalla reumatohtoria tapaamassa. Jipii! Ei se sitä ole, ei! Joku muu siis näppejäni ja ruhoani jäytää. Vielä kun tietäs mikä...:(  Kun kerran naapuriin ajelin, vedin pipon syvälle ja rukkaset käsiin ja loikin ottamaan muutaman kuvan. Kylmä tuuli vain nosti naamaani ja käsiini urtikarian , olin varmaan melko puna/täplänahka toivottavasti ei kukaan pelästynynnä.


Vaikka päivä oli melko ahdistava, mukava kuvaushetki piristi naamasta/käsistä huolimatta kummasti. Nyt pitäs sitten taas jaksaa alkaa työteinen viikko, sitä kohti mönkien --laitan sen hännän pystyyn sillä hakaneulalla, kun muuton on vähän masennusroikkana.


Nyt nukkututimaan.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pimeyttä - Valoa

Ilta hämärtyy, kuura kuorruttaa alastonta metsää. Kuolleet heinät ja korret kahisevat, kuiskivat kummia.
Kuu hopeoi kaiken valollaan. On niin kaunista, että silmiini nousee kyyneleet. Katson pimeyttä ja valoa - tunnen miten kaikkeus katsoo takaisin.


Voisin leijua siihen kuin pehmeään usvaan - olla ja olla olematta.
Nukkuisinko talviunta ylläni kaikkeuden hiljaiset kaaret? Hengittäisinkö syvällä usvan sylissä? Katselisinko unia ja uusia kuvia - kuulisinko tähtien laulun?


      Hetkien hengittämistä, kauneutta ja kaihoa - Valoru -

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Vielä loman kaikuja

Löysin lomalla aarteita, kiviä, terhoja ja käpyjä. En oikeastaan olisi tarvinnut muita tuliaisia, olin noista jo ihan onnellinen.


Löysin kuitenkin vielä ihanan pimpetipompetin, joka oli tehty kurpitsan palasta, vanerista ja rautakielistä. Siitä lähtee ihana ääni, koko sakkini on istunut, kuka kulloinkin soittelemassa sillä. Miten paljon iloa voikaan olla kurpitsasoittimesta.


Tänään olen totutellut kylmään, syksyyn ja pimeään. Vietin iltaa kodassa nuotiolla miettien ja kuunnellen ulkona puhaltelevaa tuulta. Korppi kronkkui, närhet krääkäisi, pimeys laski rasahtelevan ja kahisevan metsän ylle peittonsa. Pomputtelin rumpua, hyräilin ja paistoin makkaraa. Nuotio lämmitti kodan ja kynttilät valaisivat pehmeästi. Oli rauhaisaa ja levollista, lopulta möngin rumpu kainalossa takaisin sisälle ja tulin vielä tänne höpisemään.

Toisaalta pimeys on lempeä, se antaa tilaa levolle ja hiljaisuudelle. Pimeässä voi nähdä sisimpänsä paremmin.
Hyvää alkavaa viikoa kaikille.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Lomanen pidetty ja arki palannut

Pienen lomailun jälkeen on taas arjen aika. Mukavaa oli käydä kesää tervehtimässä, vaikka sen perässä lentäminen ei ole noilla koneen siivillä ollenkaan hauskaa. Yritän lähinnä pitää itseni koossa sen ajan kun mokomassa härvelissä on istuttava. Nyt kotiin tultua tuntuu, kuin aika olisi loikannut isoilla saappailla kohti talvea.



Rustasin muutaman kollaasin matkakuvista näin alkuun...

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Syysmietteitä

Hiljennän tahtia, opettelen nauttimaan vähenevistä auringonsäteistä, pienistä ilonpisaroista. Opettelen katselemaan itseäni sisältäpäin, hyväksyvästi, mutta huomaten myös kehittämisen paikat. Onko kasvua tapahtunut, hienoista muuttumista positiivisempaan suuntaan?
Olenko oppinut luopumaan turhasta, keventänyt mukana kannettavaa lastia? Syksy opettaa luopumista, se opettaa vaihtuvia tunteita, iloa ja surua.


Hämärtyvissä illoissa kääriydyn peittoon, katselen kynttilöitä ja kuuntelen uniani. Jospa isoäitieni viisaus opettaisi minun sisimmälleni neuvoja, osoittaisi huomaamaan ja ymmärtämään. Kun kylmät tuulet todella alkavat puhaltaa, viritän takkaan tulet ja tuijottelen tyynnyttäviä liekkejä. Niissä on ikiaikainen taika joka tuo tunteen turvasta, lämmöstä ja rauhasta.


sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Hengitystä

Kävelyllä haluan äkkiä painaa käteni maata vasten, tunnen miten sen hengitys on nyt hitaampaa sen sydän lyö rauhallisemmin. Käsiini ja jalkoihini virtaa voimaa, viileää, tyyntä ja viisasta. Olen hetken niin, hassusti kyykkysissäni kädet maata vasten. Oma hengityksenikin rauhoittuu, huolestunut mieleni tasaantuu. Hetken ymmärrän miten kaikki on juuri niin kuin pitääkin, miten minun ei tarvitsekkaan ymmärtää kaikkea. Kuuntelen käsilläni vielä hetken maan rytmiä, kuin tasaista isoa rummun ääntä thum thutum,,. Maa lepää, se on synnyttänyt jälleen yhden kesän, kasvattanut sen aikuiseksi kauniiksi ja hedelmälliseksi.


Tuuli puhaltelee kasvoilleni, se tuoksuu kostealle, pian sade ropiseekin jo maahan. Maa-äiti kylpee ja juo janoisena. Uusiutuminen on alkanut, se vaatii oman aikansa ja omat prosessinsa. Niin ihmisenkin elämässä, kaikkihan me olemme yhtä.http://www.youtube.com/watch?v=qCnWZncHH2Y
              
                       Kaunista  sunnuntaita, kauniita ajatuksia ja tekoja<3

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Mitä tahtoisin antaa sinulle?

Tahtoisin antaa sinulle ilon olemassaolosta ja elämästä.
Oman tomumajasi ihmeen ymmärtämisen, siinä olemisen, hengittämisen ja sen puutteiden hyväksymisen.
Myötäelämisen taidon ja erilaisuuden ymmärtämisen.
Mielen vapauden, kyvyn muuttua, värähdellä uusilla taajuuksilla.
Rohkeuden ja tarmon löytää todellinen minäsi ja sille tarkoitettu tehtävä.
Liittyä mukaan, pienenä hippuna, omanlaisena, laajenevaan hyvään aaltoon.

















Tätä kaikkea tässä itsekkin yritän opiskella :)
Rauhaisaa Sunnuntaita <3

perjantai 3. syyskuuta 2010

Syystuulen tanssiaiset

Metsässä puiden keskuudessa kiirii huhu. Nyt se tulisi, se tuuli josta koko kesän oltiin kuultu tarinoita ja salaperäisiä lauseenpätkiä. Olihan noita nähty kesälläkin, kaikenlaisia tuulenpoikasia tai aikaroikaleita, jotka ukkosien ja sateiden kanssa olivat pyyhkineet yli metsän. Monen lehtineidon uudenuutukainen hame oli repeytynyt aivan piloille.


Mutta nyt, nyt tulisi se tuuli, josta kuiskailtiin kunnioittaen ja ihaillenkin. Lehtineidot olivat ommelleet hameitaan koko kesän, odottaneet kärsivällisesti syksyyn, että juuri oikeanlainen väri olisi värjääntynyt kankaisiin. Nyt kaikki oli valmista, pukujen hienot tikkaukset tikattu, helmapitsit nyplätty. Vain tuulta odoteltiin saapuvaksi jotta tanssiaiset voisivat alkaa. Ilman viilentyessä kurjet lauloivat fanfaarit, pikkulintujen uudet lapset esittivät huiman lentonäytöksen, jolle lehdet ihastuneena taputtivat. Vihdoin, kiiltomatojen sytyttäessä iltaan juhlavalaistuksen, saapuu tuuli. 




Oi, millainen tuuli, korskea ja kohtalokas pyörii metsän parketilla. Liehittelee lehtineitoja, nauttien huomiosta. Tuuli kaartaa kohisuttaen pitkin  koreita väreissään keimailevia parvia. Lehtineidot huokailevat, supattavat posket punertuen, hameitaan pöyhien. Miten voimakas tuuli ja komeakin! Kenet haetaan tanssiin, kenet tuo tuuli kantaa käsivarsillaan uuteen maailmaan? Neito toisensa jälkeen poimitaan villiin, huimaan pyörteeseen pyörimään, pyörimään! Neito toisensa jälkeen lasketaan maahan sydän pamppaillen, väristen, tuntematta kylmyyttä, huulillaan tuulen suudelmat. 




Äitipuu tuskissaan, kaivaten lastensa suloista painoa, ojentelee oksiaan ilmaa haroen. Lopulta hyväksyen hyvästelee lapsensa, tietäen, että kevät herättää jälleen kaiken elämään. Lehtineidot vaipuvat uneen kasvoillaan tanssin hento puna, onnellisina tietäen mitä on taipua rakastetun käsivarsilla. Hallatar peittelee  kylmin hellin sormin neidot maan syliin. Tuuli  laulaa korkealla taivaalla keväästä ja rakkaudesta.


maanantai 23. elokuuta 2010

Surumielisyyttä

Olen seisahtunut ja hajamielinen jokin käsittämätön uupumus painaa hartioita. Tunnen orpoutta ja eksyneisyyttä. Olen silti onnellinen ja kiitollinen, minulla on kaikki periaatteessa hyvin. Sekalaista seilaamista...


Tunnen vastustamatonta halua tehdä jotain, ihan mitä vain. Hoilottaa, loilottaa, tanssia hyrränä pimenevässä illassa, kaste kylmänä varpaissa. Olo on jotenkin turta, haluan eroon tästä jähmeästä palttoosta, joka pitää minut paikoillaan, tukkii kaiken sen joka huutaa päästä ulos.


Vesi, tuli, taivas---rummutan, rummutan---kyynel vierähtää, pato murtuu, itken kunnes tyynnyn ja olen tyhjä--hetken ontto ja ääristäni kaikuva.


lauantai 7. elokuuta 2010

Tyytyväisyyttä ja tunnelmointia

Tyytyväisyys kainalossani, nuuhkin viljan tuoksua, napostelen meheviä viinimarjoja ja sytyttelen kynttilöitä.
Elokuun illat ovat samettia ja ilma hyväilee lämpimänä ihoa. Pihlajanmarjat alkavat punertua ja puiden lehdet ovat saaneet syvän vihreän värin.


Vielä on lämpöä, vihreyttä ja elämää. Pelloilla on kiireiset ajat, puimurit ja kuivurit puksuttavat kyljet hytkyen uutta satoa talteen. Maa on ihmeellinen runsaudensarvi, kiitos vatsan herkuista!!


Mietin syvällisiä, pohdin mennyttä kesää ja tulevaa syksyä. Mitä kaikkea sain tehtyä ja mikä jäi tekemättä. Sainko onneni liepeestä kiinni vai jahtasinko vääriä tuulia. 
Näitä pohtien ja pähkäillen.....