Löysin kuitenkin vielä ihanan pimpetipompetin, joka oli tehty kurpitsan palasta, vanerista ja rautakielistä. Siitä lähtee ihana ääni, koko sakkini on istunut, kuka kulloinkin soittelemassa sillä. Miten paljon iloa voikaan olla kurpitsasoittimesta.
Tänään olen totutellut kylmään, syksyyn ja pimeään. Vietin iltaa kodassa nuotiolla miettien ja kuunnellen ulkona puhaltelevaa tuulta. Korppi kronkkui, närhet krääkäisi, pimeys laski rasahtelevan ja kahisevan metsän ylle peittonsa. Pomputtelin rumpua, hyräilin ja paistoin makkaraa. Nuotio lämmitti kodan ja kynttilät valaisivat pehmeästi. Oli rauhaisaa ja levollista, lopulta möngin rumpu kainalossa takaisin sisälle ja tulin vielä tänne höpisemään.
Toisaalta pimeys on lempeä, se antaa tilaa levolle ja hiljaisuudelle. Pimeässä voi nähdä sisimpänsä paremmin.
Hyvää alkavaa viikoa kaikille.
Kaikkea ihanaa löysit matkaltasi kuvien ja muistojen lisäksi. Tuo soitin on aivan outo minulle, varmaan kivaääninen.
VastaaPoistaPimeys kyllä muuttaa eloamme, pakkohan se on vähän rauhoittua ja tehdä erilaisia juttuja kuin kesällä. On aikaa istuskella, askarella, kuunnella musiikkia, mietiskellä.
Mukavaa viikkoa sinulle♥
Manteli, en itsekkään tiedä mikä soittimen oikea nimi on, minulle se on "pimmpetipompeti". Kieliä näppäilemällä lähtee sointuvia ääniä. Panostan soittimiin joista saa tämmöinen takapajulan noviisikin äänen ulos, lähinnä omaksi iloitteluksi :) Jep, nyt kollataan askartelulaatikoita ja suunnitellaan kaikkea kivaa. Toivottavasti jotain valmistakin tulisi, joskaan pakkotahtia en hauskutuksiinikaan halua.
VastaaPoistaValoru, olisiko soitin karimba? tai jotain. Ihania tunnelmapaljoja olet koonnut. Minä annoin melkein kaikki kiviaarteeni Lillille oli niistä niin pilvessä. Olen jo varovasti raotellut palakangas kirstun kantta, olisi kiva ommella jotain.
VastaaPoistaIhania lomatunnelmia kävin luurailemassa pikaisesti. T Kaarnikka sisko
VastaaPoistaKivat kollaasit ♥
VastaaPoistaNuotiolla on hyvä istua, pidän siitä itsekin, voisin sen sytyttää vaikka minne, vaan aina se ei oikein sovi.
Olet tuonut lomaltasi mukavia tuliaisia, kivet on kauniita, pidän niistä, ihan vaikka minkälaisista :)
Leppoisaa alkanutta viikkoa ♥
Valokki juu karimba elikkäs sormipiano, sen ystävällisesti kertoi myös Noidankodon Aconitum minulle. Olis kyllä kiva alkaa askartaa jotain,,vähän tarmoa vain puuttuu.
VastaaPoistaHei sinä Kaarnikka sinä, ookko elos, kiva kuulla pieni pihaus! Koita jaksaa ja lepää aina kun voit! Halituksia!
Seijastiina nuotiolla olo on ihan PARHAUTTA! Samoin kuin kivet, niitä tuppaa aina jäämään taskunpohjalle millon mistäkin.