Kuu hopeoi kaiken valollaan. On niin kaunista, että silmiini nousee kyyneleet. Katson pimeyttä ja valoa - tunnen miten kaikkeus katsoo takaisin.
Voisin leijua siihen kuin pehmeään usvaan - olla ja olla olematta.
Nukkuisinko talviunta ylläni kaikkeuden hiljaiset kaaret? Hengittäisinkö syvällä usvan sylissä? Katselisinko unia ja uusia kuvia - kuulisinko tähtien laulun?
Hetkien hengittämistä, kauneutta ja kaihoa - Valoru -
Kaunista... ♥
VastaaPoistaHerkkiä lauseita, ihana kuva, elän nämä hetket mielikuvitusmaailmassani, kiitos♥
VastaaPoistaIhanaa, kaunista, sanat samettia sielulle. Kiitos siskoseni:)
VastaaPoistaAnCa, Manteli ja Valokki Kiitos itsellenne, tuntuu hyvälle tietää josko herätin ajatuksen tai tunnelman teissä :)
VastaaPoistaVaikka talvi tuo tullessaan kylmän ja pakkasen ja pimeän, on hyvä että asiat muuttuvat, ilman talvea ei voisi tulla uutta kesää. Sitä paitsi jollei pelkää karhuja, voi mennä niiden kainaloon unileluksi talviunille :)
VastaaPoistaOih! minäkin leijuin kun luin postauksesi. Ihania sanoja ja tunnelmia pikkuisin siskoni.
VastaaPoistaIsopeikko,,no vähän kyllä pelkään nalluja jos se tervehtii päänahan silmille,,taikkavaikka, muuten ois kyllä mukava mönkiä koisimaan.
VastaaPoistaKaarnikka kiitos, toivottavasti et leijunut kovin kauas???!!
Kuuta olin minäkin kuvailemassa tänä iltana, ei vaan oikein kunnolla onnistunut. Mutta olihan se mollukka upea kun nousi oranssina tuolta merestä. Halauksia siskoseni. Sanoo Seijamarjatta.
VastaaPoistaHihhei, Ihanaa kuulla sieltäkin pihaus. Voin kuvitella miten kaunis on näkymä ollut!
VastaaPoistaIhanaa se oli, kun kuutamo valaisi pimeät polut, ihanaa!
VastaaPoistaMukavasti runoiltu, niin juuri se on ♥