maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hyvää nimipäivää!

Teresiaaa! Tässä muutamia asioita joista tulet hetimmiten mieleeni!








Lämmin halaus nimpparitytölle!

Yksinkertaisuuden Onni

Astelen hiljaista polkua rantaan, yöusva viipyy vielä järven pinnalla. Se tanssii tuulen kanssa, sävelin jotka voi kuulla kun keskittyy. Kevään kuulas sointi, täynnä elämää. Ensin on vain pieni ja arka soolo, mutta mitä korkeammalle taivaan kultainen kapelimestari nostaa kehränsä, sitä mahtavammin urut soivat. Istun laiturilla, kaikki sisimpäni kammarit avoinna. Annan sävelien lipua lävitseni, käydä pimeimpään kellariinikin, ytimeeni asti. Olen niin tyhjä--puhdistettu, olen niin täysi--ehjä. Katson järvenpinnan taivasta. Enkelipilvet, hattarahaltiat, niin liki aina luona.


Kuvan on ottanut sisareni Valokki 20.6-2009

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Hihhulointia?!

Olen "hihhuloija", myönnän sen heti ja olen sitä ihan tietoisesti. Jep! Makaan kivet kupolini päällä  nuuhkien kukkien ja kasvien tuoksua varmana siitä että luonto parantaa. Katselen luontoa, kuin en konsaan saisi kylläkseni. Laulan puille, maille, mannuille. Erityisesti laulan vedelle kun lasken sitä lasiini "Kiitoooos vesiii kiitooosss! :)" Kumarran pääni kuusille, otsani painan kiven kylkeen. En etsi paniikissa paikkaani maailmassa, olen jo perillä, tässä--oppimassa ja oivaltamassa.



Luonto on viisas opettaja kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. Ainoa joka on kadottanut ikiaikaisen tietonsa ja myynyt sielunsa rahalle ja ahneudelle, on ihminen. Jostain ihmeen markkinamiesten utopiasta olemme temmanneet käsityksen, että voimme temmeltää täällä miten tahansa. Emme ymmärrä paikkaamme, saati pelisääntöjä olla osana tätä kaikkeutta jossa pieni pallomme pyörii. Se tekee minut surulliseksi, mutta ehkä ihminen oppii, tai evoluutio opettaa--jää nähtäväksi. Minun maailmani on tässä, kertokoon tämä siitä:

Päälläni Isä-taivas, joka antaa sateen. Aurinko ja kuu valaisevat sitä, tähdet loistavat siinä. Ne rytmittävät aikaa, kiertokulkua, elon kasvua, päivää ja yötä. Allani Äiti-maa, hoivaava, hedelmällinen ja nälkäni ruokkiva maa, kotini. Tämä kaikki pitää minut elossa ravitsee vatsani, mutta myös sieluni. Olen osa tätä kaikkea, sydämmeni kylläinen ja ymmärretty. Tässä---minä olen, kunnes aikani on---täksi minä tulen. Siinä välissä minulla on vapaus ja valinta, mutta myös vastuu.


Kilistetään malja elämälle, eletään se täydesti, mutta vastuullisesti :) Halit kaikille!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Haaveistaan ja elämästään oppiminen

Elämä on -- eikä sitä voi hallita, sitä sattuu ja tapahtuu sellaistakin mitä ei haluaisi. Onneksi omaa reagointiaan voi opetella hallitsemaan, sitä miten niitä vastoinkäymisiä käsittelee. Antaako niiden upota sielunsa syövereihin ja lannistuu. Se onkin todellinen taitolaji. Joskus pystyn jo ottamaan vastoinkäymiset eteeni "ystävänä", yritän ymmärtää mitä niistä voisi oppia. Joskus on kieriskeltävä vähän enemmän. Onneksi voin ihan itse päättää miten suurin askelin kykenen harppomaan tai hivuttautumaan lähemmäs sitä mihin haluan edetä.



Pelkoaan voi oppia hallitsemaan ottamalla pieniä askelia, ei tarvitse tehdä kazaam! hyppyjä. Ahdistusta toisaalla voi helpottaa antamalla hieman löysää narua itselleen. Kun rohkeus ja luottamus itseeni kasvaa voin taas ottaa askeleen lisää. Tarkkana pitää olla, ettei valahda takaisin vanhaan uraan, pyörimään vanhoissa ajatuskaavoissa.


Aina ei tiedä tarkalleen, miten sen haaveensa voisi toteuttaa. Itse yritän luottaa vaistooni, intuitiooni, siihen pieneen ääneen joka kertoo, jos vain kuuntelee. Ehkä matkanteko, oivallus ja itsensä pienikin voittaminen onkin koko jutun tarkoitus. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa, pienikin on kaunista ja sillä on merkitystä. Ehkä emme saavuta juuri sitä, mitä lähdimme tavoittelemaan, vaan jotain paljon enemmän.




.
Rohkeaa matkantekoa tulevalle viikolle ja elämään yleensäkin. Valorukin nyörittää tässä saappaitaan ja aikoo hiiviskellä hitusen ettiipäi, nauttien samalla kevään tulosta ja pienistä elämän ihmeistä.



maanantai 12. huhtikuuta 2010

Talo joka oli

Talo on jo vanha, sen punamultaiset seinät ovat nähneet monien kesien perhosten leikit.
Sen ikkunat kuvioineet talvien kuuraiset kukat. Katon niskat ovat väsyneenä taipuneet talvien lumitaakoista. Nyt kun on kevät, talon seinät huokailevat auringonpaisteen lämmittäminä - muistellen... Monenlaiset asujat ovat saaneet suojan ja lämmön sen seinistä. Niistä kaikuu sanoja, lauluja, iloista naurua, itkua ja kaipaustakin. Jostain kantautuu vielä ruskeankastikkeen ja tuoreen pullan tuoksu, ehkä pieni ripaus perheenpään takista -pihkaa ja piipputupakkaa. Illalla auringon painuessa mailleen, talo katselee pimein ikkunoin pihaa. Haavat versovat valtoimenaan, omenapuu lahoaa kasvattaen jäkälää ja sieniä. Ilmassa kuuluu vielä leikkivien lasten äänet ja emännän askareet, ne haipuvat tummuvaan iltaan. Nyt tahtoisin levätä, elämäni on ollut täysi. Kuka tiennee tulevatko vielä ne kädet, jotka korjaavat katon ja lämmittävät lieden. Kenties lahoan, katoan muistoihin ja kuviin pahvilaatikkoon vanhan mummon piirongissa.







sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Hei haravointia ja auringonpaistetta!


Nyt se on varmastikkin kevät, koskapa vedin perässäni haravaa ja kottikärryjä puutarhaan. Aurinko lämmitti lempeästi nassua, linnut lauloivat. Paksun lehtikerroksen alta löytyi aarteita, ja pihapiiristä vaikka mitä kevään ihanuuksia.


Tallustelin ympäriinsä lähipiirissä ja luonto teki taikojaan. Huomasin surullisen oloni kadonneen, uskoni elämään vahvistuneen. Jos nuo kaikki kukat, silmut ja muut ihmeet jaksavat puskea ylös jäisestä maasta, ehkä minäkin pystyn, ehkä ilo löytyy taas. Oikeastaan tiedän että se löytyy, joskus on vain niin itkuparku olo.















maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäistä!

Niinhän siinä kävi, että tuli hieman vilskettä. En sitten kerinnyt toivotuksia tänne laittamaan ajoissa. Mutta onhan nyt vielä pikkuriikkinen pääsiäistä jäljellä, joten laitan kuvaelmia tänne vielä. Vietimme siskojen ja muunkin perheen kanssa keväisiä päiviä läheisellä urheilumajalla. Säät vaihteli, mutta eivätpä nuo sateet ja sumut haitanneet, aurinkokin paistoi jonkinverran. Kuultiin joutsenten, kurkien, mustarastaiden, huuhkajan ja monien muiden lintujen laulavan. Lumi suli kovalla kohinalla ja purot juoksivat pompahdellen kallioilta alas. Kamerat lauloivat omaa rallatustaan koko pääsiäisen, josta varmasti makupaloja tullaan näkemään meidän sisarusten blogeissa. Hauskaa oli, syvällisiäkin mietittiin, välillä vain oltiin. Arki keulii jo kantapäillä, on aika viikata tämä pääsiäinen muistojen albumiin.