maanantai 12. huhtikuuta 2010

Talo joka oli

Talo on jo vanha, sen punamultaiset seinät ovat nähneet monien kesien perhosten leikit.
Sen ikkunat kuvioineet talvien kuuraiset kukat. Katon niskat ovat väsyneenä taipuneet talvien lumitaakoista. Nyt kun on kevät, talon seinät huokailevat auringonpaisteen lämmittäminä - muistellen... Monenlaiset asujat ovat saaneet suojan ja lämmön sen seinistä. Niistä kaikuu sanoja, lauluja, iloista naurua, itkua ja kaipaustakin. Jostain kantautuu vielä ruskeankastikkeen ja tuoreen pullan tuoksu, ehkä pieni ripaus perheenpään takista -pihkaa ja piipputupakkaa. Illalla auringon painuessa mailleen, talo katselee pimein ikkunoin pihaa. Haavat versovat valtoimenaan, omenapuu lahoaa kasvattaen jäkälää ja sieniä. Ilmassa kuuluu vielä leikkivien lasten äänet ja emännän askareet, ne haipuvat tummuvaan iltaan. Nyt tahtoisin levätä, elämäni on ollut täysi. Kuka tiennee tulevatko vielä ne kädet, jotka korjaavat katon ja lämmittävät lieden. Kenties lahoan, katoan muistoihin ja kuviin pahvilaatikkoon vanhan mummon piirongissa.







2 kommenttia:

  1. Kertakaikkiaan ihana tarina vanhasta talosta, toivotaan sille osaavat kädet ja vielä mahdollisuuden "uuteen elämään"

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka toivonkaan että tuo tupanen saa vielä uuden elämän!

    VastaaPoista