Pelkoni on rautaa---siis:
Hohtimiin sen hotkaisen,
kekäleillä keittelen.
Alasimelle ahdan sen,
lekalla päälle leipoilen.
Naputtelen napakasti,
vempeleillä vääntelen.
Kiemuralle kääntelen,
vetimeksi venyttelen.
Uutehen sovitan uksehen,
ouonlaisehen ovehen.
Toki tuosta tempaisen,
käelläni koettelen.
Lukoista uksen lähettelen,
pielistänsä päästelen,
saranoistaan saattelen.
Siitä astumahan alan.
Ulos uskallan!
Eiköhän se siitä sitte!!
Nuin se häipyy se pelko, murenee ja häviää uudeksi mahdollisuudeksi, oveksi uuteen ja upeaan :)
VastaaPoistaJo vain siitä se lähtee, vaan mitäs ny sit oikein tapahtuu? Kysyy ykx utelias.
VastaaPoistaRohkaiseva runo ja mukavasti riimitelty, tuli hyvä mieli.
VastaaPoistaIhanasti riimittelit pelon, kiepsautit ovenripaseksi. Temppoileppas siitä oikein olan takaa, pian pelko maassa makaa. Rohkeutta, voimia hyvää oloa, halauksia. Kaikkea positiivista ja lohduttelevaa lähettää säkkikaupalla sisko.
VastaaPoistaKaarnikka, toivon niin, vaikka tiedän toki jo itseni välillä ollaan reipas välillä taas ei.
VastaaPoistaSeijaMarjatta, ei sen suurempia, tätä tavallista vain, mutta siinäkin riittää välillä pelon kampittelua.
Manteli, hyvä jos rohkaisee, sellaiseksi sen virne suupielessä tein.
Valokki, Niin siinähän se, kun kerran on niin rautainen annos aina välillä niin kurillani aattelin, josko ois seppä ja laittas sen uuteen formuun,,ottas ainakin välillä niskalenkin.. tai ovenrivan :)
Hyvinkin vanhakantaisen ja vakuuttavan oloinen loitsu itselle!
VastaaPoistaHyvä tuntuva runo, tästähän saa rohkeutta, loitsusta, kiitos!
VastaaPoistaMarjaisa minua viehättää suuresti vanhat tarinat, loitsut ja laulannat.
VastaaPoistaSeijastiina hyvä jos rohkeus lähti matkaan, niin oli tarkoituskin :)