Syystuulen tanssiaiset

Metsässä puiden keskuudessa kiirii huhu. Nyt se tulisi, se tuuli josta koko kesän oltiin kuultu tarinoita ja salaperäisiä lauseenpätkiä. Olihan noita nähty kesälläkin, kaikenlaisia tuulenpoikasia tai aikaroikaleita, jotka ukkosien ja sateiden kanssa olivat pyyhkineet yli metsän. Monen lehtineidon uudenuutukainen hame oli repeytynyt aivan piloille.

Mutta nyt, nyt tulisi se tuuli, josta kuiskailtiin kunnioittaen ja ihaillenkin. Lehtineidot olivat ommelleet hameitaan koko kesän, odottaneet kärsivällisesti syksyyn, että juuri oikeanlainen väri olisi värjääntynyt kankaisiin. Nyt kaikki oli valmista, pukujen hienot tikkaukset tikattu, helmapitsit nyplätty. Vain tuulta odoteltiin saapuvaksi jotta tanssiaiset voisivat alkaa. Ilman viilentyessä kurjet lauloivat fanfaarit, pikkulintujen uudet lapset esittivät huiman lentonäytöksen, jolle lehdet ihastuneena taputtivat. Vihdoin, kiiltomatojen sytyttäessä iltaan juhlavalaistuksen, saapuu tuuli. 

Oi, millainen tuuli, korskea ja kohtalokas pyörii metsän parketilla. Liehittelee lehtineitoja, nauttien huomiosta. Tuuli kaartaa kohisuttaen pitkin  koreita väreissään keimailevia parvia. Lehtineidot huokailevat, supattavat posket punertuen, hameitaan pöyhien. Miten voimakas tuuli ja komeakin! Kenet haetaan tanssiin, kenet tuo tuuli kantaa käsivarsillaan uuteen maailmaan? Neito toisensa jälkeen poimitaan villiin, huimaan pyörteeseen pyörimään, pyörimään! Neito toisensa jälkeen lasketaan maahan sydän pamppaillen, väristen, tuntematta kylmyyttä, huulillaan tuulen suudelmat. 

Äitipuu tuskissaan, kaivaten lastensa suloista painoa, ojentelee oksiaan ilmaa haroen. Lopulta hyväksyen hyvästelee lapsensa, tietäen, että kevät herättää jälleen kaiken elämään. Lehtineidot vaipuvat uneen kasvoillaan tanssin hento puna, onnellisina tietäen mitä on taipua rakastetun käsivarsilla. Hallatar peittelee  kylmin hellin sormin neidot maan syliin. Tuuli  laulaa korkealla taivaalla keväästä ja rakkaudesta.