Olen todella onnekas, koska minulla on samanhenkisiä ystäviä. Heidän kanssaan vietetyt hetket ovat energiaa tuovaa nektaria. Jutut ja tarinat sinkoilevat, ideat poksahtelevat ilmoille pidäkkeettä. Riimit riistäytyvät käsistä ja saavat aikaan hervottomia nauruntyrskähdyksiä. Välillä rytmit ryntäävät rummuista ja laulut lähtevät lentämään.
Toisinaan lattiat ja sängyt peittyvät kirjakasoihin, luonnospapereihin, kiviin ja kankaisiin. Kaiken keskellä mönkii akkoja, joiden hiukset on hätäisesti sidottu sykerölle. Heidän jalkoihinsa ovat eksyneet eriparisukat, toinen oma ja toinen kaverin. Sykerö-pipopäät jalkautuvat innokkaasti myös mättäille ja metsiin. Kulkiessaan verkkaan he ovat useimmiten hiljaa, hengittävät luonnon kanssa ja katselevat sen kauneutta. Istuessaan levähtämään nokipannukahvilla juttu taas luistaakin ja maailma parannetaan. Arjen koittaminen on aina haikeaa ja "heit" sanotaankin rutistusten kera. Matkaa on kuitenkin helpompi jatkaa sielun ollessa iloinen ja energinen.
Pitäkää kiinni ystävistänne se auttaa monen montun yli.
Niin totta! Kiitosrutistus ystäville, mitä olisinkaan ilman heitä
VastaaPoistaRiina tässä kirjottelee!
VastaaPoistaOn nyt vähän "off the topic" sun kirjotuksesta, mutta hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen äityliini! :) Juha & kumpp. Koskenkorvalta lähettää kans terveiset. (Misu sanoo 'MOUR'...)
Oltiin eilen koko päivä mummojen pyöritettävänä ensin "Kitinojan" mummon luona, eli Juhan isän äidin ja sitten heti perään Seinäjoella toisen mummun luona. (Eli hänen jonka luona ollaan ennenki vierailtu!)
Illalla päästiin vasta Koskenkorvalle kotiin kun oli kummallaki niin paljo juttua ja kahvikestitystä eikä siitä tietenkään sopinut kieltäytyä. (Tai oikeammin sanottuna, siitä ei "voinut" kieltäytyä... ;D On ne semmosia nää pohjanmaan mummat.) Hurja mumma (eli isän äiti, oho!?) kerto tarinoita siitä kun oli nuorempana Kitinojan kyläkaupassa töissä niin siellä "pojat" joi rapussa ykköstä, poltti tupakkaa ja juoruili. Samaiset pojat sitten vähän kaahaili autollakin ja juoksi pellolla poliisia karkuun. :D Huh, ei vaan nykypäivänä... Tai poliisia varmaan juostaan edelleen karkuun, mutta siitä on nykyään huumori kaukana, luulisin.
On se kyllä mun mielestä kivaa kuulla tuommosia "vanhoja juttuja"... En tajua mikä niitä saman sukupolveni edustajia vaivaa jotka kitisee että "pakko lähteä mummolaan", onkohan niillä sitten niitä ilkeitä mummoja... :D Tai siihen tulokseen tultiin Juhan kanssa kun juteltiin asiasta. Täältä Kossulta vois joskus poiketa kyllä Laihialle Toini-mummaakin kattomaan kun ei olis pitkäkään matka. En vaan taida suoralta kädeltä osata itte sinne...
Noh, tulipa taas pienen novellin mittanen kommentti. Toivottavasti on kivaa luettavaa edes kun mulla ei nyt oo mitään lahjaa ja onnittelutkin tuli myöhässä. :D
Äityliini kiittää, kiitoksia myös Kossun-poppoolle onnitteluista ja terkuista. Misua voisi silitellä puolestani, jos hän suvaitsee:) Mummoista voisi kirjkoittaa tarinan jos toisenkin, mummot ovat helmiä tässä elämänkankaan kudonnassa. Mummot ovat aarre-arkkuja jotka tietävät mielettömästi asioita ja viisautta. Kun aika nyt on jälleen jalostanut mun kuosia, odottelen korvat höröllä josko se mummojen viisaus alkaisi tarttumaan minuunkin, toivon niin. Kommentit on aina kivoja pitkinä tai pätkinä ja lahjan sain jo silloin kun Riinuska-vauva parkaisi:)
VastaaPoistaUskomaton voiman, energian ja ilon lähde ovat samanhenkiset ihmiset. Kiitos niistä!!
VastaaPoista