Flunssan hidastamana.

Tursuva nokka, ja valju olo ei auta kun könytä olohuoneen sohvalle pötkölleen. Näen sohvalta sopivasti ulos, räystäät tippuvat ja tintit laulavat titityytä. Tuuli on heitellyt siivotessaan kaarnat hangelle ja on sinne lennellyt neulasiakin. Flunssaisetkin aivoni hokaavat, että kevät siellä jo tekee tuloaan, miten lohdullista! Mieleeni tulee viimekevät ja onnistunut retkeni lähimetsään...

Kun metsässä on oikein hiljaa, voi kuulla männynsiemenen putoavan, pienen siiven huimat kierrokset ja sen tupsahduksen maaemon syliin. Voi kuulla kielon kukan avautuvan, pienen valkean kellon helinän.
Kun on oikein hiljaa, voi huomata miten omat rajat hämärtyvät, ja olet yhtä...samaa värähtelyä.
Sinä, siemen ja kielo, kaikki hengittävät samaa ilmaa, sammuttavat janonsa samasta vedestä, saavat ravintonsa samasta mullasta. Sinä, siemen ja kielo.