perjantai 17. elokuuta 2012

Tunnelmia Isonkyrön 1700-luvun markkinoilta

Napsin muutamia kuvia markkinoiden tuoksinnassa ihmisistä ja tunnelmasta yleensä.




Paikka on kovasti viehättävä kirkkoineen, jokineen ja punaisine tupineen. Ilman haltijat vain olivat hieman tuittuisella tuulella ja ropsivat vettä solkenaan.



Upeaa tunnelmaa loivat monet hienot kojut.  Elävä tuli ja osaavat takojat vasten vihreyttä ja tyyntä vettä oli älyttömän hienon näköistä.


Hauskaa oli huomata myös se, miten alueella pyöri niin vanhoja kuin nuoriakin ihmisiä. Osa nuorista myyjistä oli jo vanhoja tekijöitä, kun taas osa vanhoista, oli ihan uusia tuulia haistelemassa. Toisinaan taas toisinpäin. Mikä voisikaan olla parempi sulatusuuni kädentaitajille.




Tapasimme paljon myös ihania ihmisiä, jotka jaksoivat olla kannustavia ja iloisia meitä noviisejakin kohtaan.




En kovinkaan paljoa kulkenut alueella, joten varmasti jäi paljon kaunista näkemättä. Oppimista oli niin paljon, että se vei suurimman osan energiastani. Mikä on parasta kuitenkin, niin voimme sisarien kanssa lyödä kuksat yhteen ja hihkaista: " Me teimme sen jes!" Nyt otamme pienen huilitauon ja jatkamme jälleen voimaantuneina  nokat kohti uusia , jänniä seikkailuita.



               Kotona kukkaset leiskuivat kasvimaalla, kesäkurpitsat ja kurkut odottivat poimintaa.
Siellä hääriessä, on hyvä eritellä mielessään kaikki koettu ja opittu. Kotimetsän tuulet humisevat rauhoittavasti , ilta-auringon valossa keijut ja maahiset vilahtelevat iloisina heinikossa. Vitsit, että on hyvä olla.

                                   Valoru

4 kommenttia:

  1. Kiehtovia kuvia, menneen ajan vahvaa tunnelmaa!

    Mutta erityisesti tykkäsin lopun kollaasista ja sen tekstistä!

    Oikein lumoavan ihanaa loppukesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiki, mieleni kävi läpi paljon myllertäviä ajatuksia ja tunteita tämän seikkailun aikana. Huomasin ilokseni pystyväni näkemään tässä opetusta, kokemusten saamista, kasvamisen tilaisuutta ja onnistumisen iloakin.

      Huomasin kaipaavani rauhoittumista ja hiljaista puuhastelua. Kasvimaalla omassa keiju-valtakunnassani voin aina voimaannuttaa oloani. Ehkä käsien kosketus multaan ja kasveihin on tarpeellista.

      Värikästä ja ihanaa loppukesää sinulle myös.

      Poista
  2. näyttää siltä että siellä on hypätty yks sata vuotta ajassa takkse.upeeta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aikatherine, kyllä vain, tunnelma oli melko kiva. Olen käynyt muutamilla keskiaikamarkkinoilla eri paikoissa, ja mieltäni kiehtoo kaikki se "leikki" ja luovuus joka niihin sisältyy. On kivaa katsella miten kojut on somistettu ja markkinat saatu tunnelmaltaan vanhaksi. On myöskin hienoa nähdä että käsityötaitoja ja vanhaa perinnetietoutta edelleen jaetaan eteenpäin.

      Poista