Kuulostelua Äitimaan kanssa

Vietin hetken kuunnellen ja katsellen syksyä, joka on kääntymässä talven odotukseen. Vielä kuuluu puron lirinää ja lehtien kahinaa tuulen kuljetellessa niitä. Muutamat linnut jutustelevat vielä. Ilmassa on selkeästi hiljentymistä ja luopumista.

Jotenkin hiljaisuus tuntuu hyvälle. Pimeys ja sateen ropina tuudittaa, ymmärtää ja lohduttaa.

Joskus silmiini kihahtaa kyyneleet, muistaessani jotain kipeää tai surullista. Mutta suru ja kyyneleet eivät enää muserra ja lannista. On helpompi antaa kipeän muiston mennä.

Antaa mennä, kyynelten räntää ja rakeita, syksyisen maan syliin. Maatukoon ne maaksi, muhevaksi mullaksi josta uusi elämä versoo.

                                                 - Valoru-