Haluamista ja luopumista

Elämässäni on liikaa haluamista, olen halunnut tavara/asiataivaan mannaa ja saanut. Enempää en elonaikanani ( jota toivottavasti vielä on runsaasti jäljellä) enää tarvitse. Aion kärrätä kaikki tarpeettoman ja turhan kiertoon. Haluan säästää  jonkun mielestä ehkä hassuja asioita, niinkuin vanhan juustomuotin tai appeni koulussa tekemän kapan, mutta niitä silitellessä tulee hyvä mieli. Monesta sähköhilavitkuttimesta voin taas kivutta luopua. Pidän kaikesta kauniista, mutta ehkä voin yhdistellä jo olemassaolevaa kaunista uudella tavalla. Miksi haluta tehdaskaupalla uutta kun maailmassa on jo niin paljon kaikkea. Jostain on opittava luopumaan.

Kuinkapaljon  aineellista hyvää on tarpeeksi yhdelle ihmiselle? En nyt tarkoita, että alan kalsarinpersukset ohueksi hintuneena kuleksimaan. Aion kuitenkin itse päättää miten tuotettua kolttua vedän niskaani ja miten kasvatettua ruokaa syön, mitä oikeasti tarvitsen ja vielä kohtuus päälle! Olen vasta polkuni alussa, mutta aion oppia. Toinen jalkani on vielä vanhassa tavarataivaassa, toinen sätkii jossain, minkä tiedän olevan oikein.

"Haluamista" voi olla sekin, että näen mielessäni mitä haluaisin olla, minkälaiseksi tulla. Ajatukseen tarrautuu ja yrittää kouristuksenomaisesti saada sen kiinni, nyt heti! Kieriskelen, kidun ja potkin sinne tänne kun kaikki ei heti onnistukkaan. Maailmankaikkeudella on oma tahtinsa, ja siihen on tyytyminen. Ehkä en vielä voi olla, sitä mitä tahdon, on rajoja , esteitä ja ongelmia. En saisi niin tarrautua haluamiseeni, joudun muistuttamaan siitä itseäni tämän tästä. On jaksettava oppia ja myös ymmärrettävä, että vain luottamalla ja olemalla kärsivällinen voin tulla siksi miksi on tarkoitus. 

Ehkä näen sen vielä, jos olen kyllin kärsivällinen ja jaksan kuunnella, mitä kaikkeus haluaa minulle opettaa.

Lempeää itsensä kuulostelua toivottelee Valoru.

.