Syksy alkaa olla parhaimmillaan. Porkkanat , tomaatit ja kurkut on keräilty talteen. Perunat möllöttelevät tyytyväisinä kellarissa. Olen tietyllä tapaa syysihminen, rakastan täyteläisiä värejä ja luonto on nyt niitä pullollaan. Syksyllä, voin aistia ajan ja energian muutoksen. Voin tuntea hiljaisuuden, melankolisen, mutta lohdullisen hengen sateen ropinassa. Näen luopumisen läksyn ja kauneuden putoilevissa lehdissä. Elämä on luopumista, monenlaista, monen tasoista. Luopuminen antaa tilaa uusille asioille elämässäni.
Vietimme tasausta mieheni kanssa kodassa. Laiteltiin syksyn ekat valkeat ja tehtiin ohukaisia. Olipas ne hyviä, kun ei ole pitkään aikaan niitä popsinut. Tuijoteltiin liekkejä ja jutusteltiin niitä näitä, välillä oltiin hiljaksiin.
Oli hyvä rauhallinen olla, mustarastas piti monenmoista jutustelua pensaikossa. Tuuli kahisutti lehtiä.
Tänään innostuin maalaamaan, kuuntelin Reiki musiikkia ja tälläinen pohjalle sutiloinnista syntyi.
Reiki I kurssin jälkeen, olo on ollut tyyni. Olen iloinen siitä, että tämä vain tuli elämääni. En tiedä vielä mihin tieni jatkuu, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Minä luotan, että kaikki järjestyy parhain päin.
Kurssin jälkeen, olimme sisareni Valokin kanssa todella rennossa ja luottavaisessa olotilassa. Pötkötimme siskon sängyllä ja luimme Aila Norlamon kirjaa Elämän oppilapsi. Välillä hihitimme vedet silmissä välillä katsoimme toisiamme ja hihkuimme löytämisen ilosta.
On myös mentävä itseensä, jälleen kerran. Kerros kerrokselta antaa anteeksi, hyväksyä ja rakastaa.
Kerros kerrokselta lakattava murehtimasta, pelkäämästä ja päästää irti.
Kerros kerrokselta, lakattava arvostelemasta ,tuomitsemasta ja antaa kaikkien kukkien kukkia.
Nyt sytytän kynttilän ja istun hiljaa. Kuuntelen sateen ropinaa ja hiljaista opasta sisälläni.
Syksy - nytkö jo? Jaloissa kahisevat ensimmäiset puista pudonneet lehdet. Siemenkotelot kypsyvät heinikossa. Illat pimenevät aikaisemmin. Kaikki on käynyt niin nopeasti, en ymmärrä ollenkaan miten..
Katselen itseäni, tunne on outo. Olen muuttunut, mutta miten - paljonkin- mutta milloin? Joskus minusta tuntuu etten ollenkaan ole - missään. Vaikea selittää, mutta suurimman osan ajasta tuntuu kuin olisin jossain muualla. En kuitenkaan siellä, enkä täälläkään.
Käperryn kuuntelemaan sadetta. Kaivan vesivärikynät ja uppoudun viivojen tekemiseen. Kaikki muu saa unohtua.